Jumala vastasi esirukouspyyntöön

85-vuotias isäni kaatui torstaina kesämökillä lyöden päänsä, kylkensä ja lonkkansa pahasti. Särky oli välillä sietämätön, mutta röntgenkuvasta näkyi, ettei luissa ollut murtumia. Kävely oli ylen vaivalloista ja oleminen muutenkin hankalaa.

Lisäksi vanhempani olivat vuokranneet mökin Jerisjärveltä, Muoniosta, viikoksi alkaen viikon päästä kaatumisesta, ja pilkkimatkan mahdollinen peruuntuminen ei mielialaa parantanut. Jätin sunnuntaina rukouspyynnön isäni puolesta ja tiistaina soitin kysyäkseni isän vointia. Hän kertoi jo käyneensä muutaman kilometrin kävelylenkillä ja käyttäneensä autoa huollossa. Lapinreissukin toteutui suunnitellusti. Kiitos Jumalalle tästäkin rukousvastauksesta!

- Risto

Seuraava KohtaamisPaikka

su tammi 20, 2019 @17:00
Iltamessu Palokan kirkossa
ti tammi 22, 2019 @17:00
Gospeljumppa
ti tammi 29, 2019 @17:00
Gospeljumppa
su helmi 03, 2019 @17:00
Iltamessu Kaupunginkirkossa
ti helmi 05, 2019 @17:00
Gospeljumppa

KohtaamisPaikka FaceBookissa

Kävijöiden kertomaa

Tulin uskoon helmikuussa 2006 työkaverini avustuksella. Sitä ennen en varsinaisesti kieltänyt uskovani Jumalaan, mutta en myöskään voinut sanoa olevani uskovainen. Tiesin, jonkun tai jonkin ohjailevan elämääni ja sydämessäni uskoin, että tuolla ylhäällä on jotain. Uskoontuloni ei ollut varmasti sattuma. Luulen, että Jumala oli tarkoittanut sen tapahtuvaksi juuri niin kuin se tapahtui.

Lue lisää...