Hei,

KohtaamisPaikan iltamessu on Palokan kirkossa su 21.10. klo 17. Heli Peltola jatkaa efesolaiskirjeen opetussarjaa, käsittelyssä on 6:10-18. Lapsille on omaa ohjelmaa ikäryhmittäin. Koppiksen (2-5 v) ohjelmaa on sään salliessa myös pihalla. KohtaamisPaikkaa ei ole syysloman takia sunnuntaina 14.10. 
 
Viime sunnuntain teksti oli kolossalaiskirjeestä, 1:19-23. Jakeet ovat osa hieman laajempaa kokonaisuutta, jossa Paavali käy läpi Jeesuksen asemaa ja tehtävää. Hän toteaa, että (1) Jeesus oli mukana maailman luomisessa, (2) Hän on seurakunnan pää, (3) Hän nousi esikoisena kuolleista ja (4) Hänen kuolemansa ristillä merkitsi meille sovitusta Jumalan kanssa. Sovitus merkitsee meille sekä syntiemme sovitusta että sovittamista yhteyteen Jumalan kanssa.
 
Paavalin mukaan sovitus kosketti koko maailmaa, jopa Jumalasta vieraantuneita ja Jumalaan vihamielisesti suhtautuvia, 1:21. Kukaan ei ole liian syntinen voidakseen saada anteeksi ja pelastua. Jeesuksen risti on meistä riippumaton Jumalan pelastusteko. Tarvitaan vain Jeesuksen puoleen kääntyminen ja syntien tunnustaminen.
Kuulimme sunnuntaina Marjatan aktiomatkan terveisiä. Oli rohkaisevaa kuulla perheestä, jonka elämään Jeesus tuli todelliseksi ihmeen kautta. Perheen tyttö oli menossa leikkaukseen ja edellisenä iltana perheen majapaikan kristityt rukoilivat tytön puolesta. Tyttö kertoi aamulla, että leikkaustiimi kävi yöllä hänen luonaan ja että leikkauksen tehneellä miehellä oli reikien jäljet kämmenissään. Tyttö parantui eikä leikkausta sairaalassa enää tarvittu. Tytön perhe ei tiennyt Jeesuksesta aiemmin mitään, joten ihmeellä oli suuri merkitys. On tärkeää kuulla tällaisista tapauksista, ne muistuttavat meitä Jeesuksen todellisuudesta.
 
Siunausta elämääsi!
Mika ja Tiina

Seuraava KohtaamisPaikka

su tammi 20, 2019 @17:00
Iltamessu Palokan kirkossa
ti tammi 22, 2019 @17:00
Gospeljumppa
ti tammi 29, 2019 @17:00
Gospeljumppa
su helmi 03, 2019 @17:00
Iltamessu Kaupunginkirkossa
ti helmi 05, 2019 @17:00
Gospeljumppa

KohtaamisPaikka FaceBookissa

Kävijöiden kertomaa

Minulla on ollut astma jo vuosia ja sitä hoidetaan lääkkeellä, jota otan aamuin illoin sisään hengittämällä. Lääke on tehonnut tosi hyvin, eikä astma ole juuri elämääni haitannut, kunhan olen muistanut ottaa lääkkeeni. Syyskuussa 2011 sydämessäni todettiin flimmeri eli eteisvärinä ja sen hoitamiseksi tehtiin sairaalassa sydämen rytmin palautus sähköisesti. Lue lisää...