Hei,

seuraava KohtaamisPaikan iltamessu on sunnuntaina 20.5. klo 17 Kaupunginkirkossa. 
 
Viime sunnuntain iltamessussa kastettiin kaksi maahanmuuttajaa. Kirjoitin alkuvuodesta, että perustimme tammikuussa KohtaamisRyhmän maahanmuuttajille. Ryhmään kuuluu noin 12 aktiivista jäsentä. He puolestaan tuovat ystäviään käymään KohtaamisPaikassa ja monet kertovat uskostaan toisille, joten tämän ryhmän vaikutus on merkittävää. Ei vain täällä, vaan myös heidän lähtömaissaan.
 
Minua pyydettiin tällä viikolla kertomaan maahanmuuttajien hengellisestä tukemisesta Jyväskylän seurakunnan papeille. Puhuin kolmesta näkökulmasta, jotka ovat mielestäni keskeistä: perheenomaisuus, kokemus Jumalasta ja Raamatun opettaminen sopivina annoksina. Opetus ja tiedon saaminen on tärkeää, mutta kokemus Jumalasta ja yhteydestä toisiin näyttää olevan keskeisessä asemassa uskon syntymisessä ja uskossa kasvamisessa. Lopulta tämä saattaa päteä meihin kaikkiin!
KohtaamisPaikan hallituksen talouskooste huhtikuulta:
-tulot    7625 euroa ( koko vuosi 27654 euroa)
-menot 6650 euroa ( koko vuosi 28868 euroa)
 
Siunausta elämääsi!
Mika ja Tiina

Seuraava KohtaamisPaikka

su elo 26, 2018 @17:00
Iltamessu Palokan kirkossa
su syys 02, 2018 @11:00
BrunssiKirkko
su syys 09, 2018 @17:00
Iltamessu Kaupunginkirkko
su syys 16, 2018 @11:00
BrunssiKirkko
su syys 23, 2018 @11:00
BrunssiKirkko

KohtaamisPaikka FaceBookissa

Kävijöiden kertomaa

Mentyämme naimisiin elokuussa 2005 aloin rukoilla perheenlisäystä. Olin tuolloin 25-vuotias. Rukoilin melkein päivittäin, että Jumala antaisi meille lapsen tai lapsia, ja asian puolesta rukoiltiin usein eri yhteyksissä. Syksyllä 2007 tai alkutalvesta 2008 puolestamme rukoiltiin KohtaamisPaikka-illassa. Olimme tuolloin jo kahden vuoden ajan rukoilleet Jumalalta lasta.

Lue lisää...