Kivut jäivät kirkkoon

Minulla oli ollut vasen lapa kipeänä jo useita viikkoja. Kipu oli pahentunut niin, että käden käyttö oli haastavaa, ja kipu valvotti iltaisin. Myös oikea polveni oli kipeä. Se kipeytyi toistuvasti, vaikka lääkäri sanoi vuosia sitten, että polvi korjaantuu liikunnalla ja fysioterapialla.

Päätin pyytää KohtaamisPaikassa kaupunginkirkossa rukousta kyseisten vaivojen puolesta. Henkilö, joka rukoili puolestani, teki otsaani öljyllä ristinmerkin. Sitten hän kehotti minua kiittämään paranemisesta. Hän kertoi, ettei yleensä tee niin, vaan että Herra oli kehottanut häntä siihen. En kokenut mitään ihmeellistä, mutta kiitin kuitenkin Herraa, uskoen että hän voi parantaa.

Kun kävelin alttarilta, ei polvessani tuntunut mitään kipua edes portaissa! Jäin ihmettelemään asiaa mielessäni, mutta niin vain kävi, että sen jälkeen kipu ei ole palannut takaisin kyseisiin paikkoihin, vaikka tapahtumasta on jo puoli vuotta. Oikea lapa ja vasen polvi sen sijaan ovat välillä kipeät, mutta vain vähän. ;) Kiitos Herralle!

- Anna

Seuraava KohtaamisPaikka

su elo 26, 2018 @17:00
Iltamessu Palokan kirkossa
su syys 02, 2018 @11:00
BrunssiKirkko
su syys 09, 2018 @17:00
Iltamessu Kaupunginkirkko
su syys 16, 2018 @11:00
BrunssiKirkko
su syys 23, 2018 @11:00
BrunssiKirkko

KohtaamisPaikka FaceBookissa

Kävijöiden kertomaa

Brunssikirkossa rukoiltiin 16 v. poikani ja hänen kavereidensa puolesta. Rukousaiheenani oli, että pojat löytäisivät jotain järkevää ajanvietettä viikonloppuiltoihin.

Lue lisää...